Kuinka salibandya pelataan?

Salibandy on jonkinlainen risteytys ruotsalaisesta sählystä ja amerikkalaisesta street hockeystä. Laji on kotoisin Ruotsista. Se on mailapeli, jota pelataan sisätiloissa. Ontto pallo eli reikäpallo ja mailat ovat muovia.

Salibandy on erityisen halpa urheilulaji, sillä aloittelevan salibandyn harrastajan tarvitsee hankkia ainoastaan maila ja sopivat kengät. Salibandyssa kilpaillaan niin paikallisissa, kotimaisissa kuin ulkomaisissakin kilpailuissa.

Kussakin joukkueessa on kuusi pelaajaa, johon kuuluu yksi maalivahti. Tarkoitus on saada reikäpallo vastustajan maaliin. Erän pituus voi olla joko 15 tai 20 minuuttia ja niitä pelataan pelin aikana kolme. Rikkeistä langetetaan jäähy tai rangaistuslaukaus. Vaihdot tehdään lennossa. Peli muistuttaa siis jossain määrin myös jääkiekkoa, mutta salibandyssa taklaus ei ole ollenkaan sallittua.