Matkalla menestykseen

Urheilijat ovat tottuneita matkustajia sillä harjoitusleireille ja kisoihin matkustetaan monesti useita tunteja. Tärkeiden kisojen lisäksi kalenteri täyttyy pienemmistä mittelöistä ja turnauksista, matkoihin menee siis ajallisesti aikaa melko paljon vuoden aikana. Olisikin hyvä pohtia kuinka nuo tunnit tulisi käyttää mahdollisimman hyvin. Minuuttiaikataulua ei kannata tehdä sillä toisinaan pelkkä istuminen riittää mutta pitkät bussimatkat saattavat ajoittain tylsistyttää kun niistä tulee rutiinia.

Keskity

Aika ennen kisoja kannattaa ainakin osittain käyttää keskittymiseen. Kilpailijalla on aikaa käydä läpi mielessä tulevaa suoritusta ja kilpailutilannetta. Joukkuekavereiden ja valmentajan kanssa voi suunnitella strategiaa ja miettiä vielä kerran kuvioita. Mikä meni pieleen edellisellä kerralla ja mitä voisi parantaa tulevaan suoritukseen? Silmien sulkeminen ja keskittyminen omiin liikeratoihin vaatii keskittymistä, jonka voi oppia vaikka ympärillä kuuluu liikenteen ja bussin melu. Keskittymiskyky vaatii harjoittelua.

Nauti

Harjoitukset on tehty jo ennen kilpailumatkaa joten ennen kisoja on hyvä siirtää ajatukset muualle. Täydellinen rentoutuminen onnistuu netin ja mukana kulkevan älypuhelimen avulla helposti. Puhelimeen voi ladata itselleen musiikkilistan, jonka avulla ajatukset saa hetkeksi muihin tunnelmiin. Samalla keho rentoutuu ja pääsee irti stressaavasta kisajännityksestä. Matkalla on aikaa kirjautua pelaamaan verkkopelejä, pokeria tai vaikkapa lyömään vetoa.

Urheilukilpailuihin matkustavien lähellä ovat usein muutkin lajit joten urheilu vedonvälityksen puolelta löytyy varmasti mielenkiintoisia kohteita. Huippuluokan pelejä tarjoavat kasinot saavat pelaajan ajatukset viihteelle ja viime tutkimusten mukaan pelaamisella on myös myönteisiä vaikutuksia keskittymiskyvyn parantamiseen. Mikäpä parempi kuin yhdistää huvi ja keskittymisharjoitukset!

Toimi

Bussissa on hyvä katkaista pitkä istuminen pienellä jumpalla. Se virkistää aivotoimintaa, verenkiertoa ja estää nivelkipuja. Usein matkustavien kannattaa tehdä taukojumpasta tapa. Liikkuvassa ajoneuvossa on vaarallista liikkua mutta esimerkiksi lentokoneessa on lupa jaloitella. Bussissa taas voi jumpata istuen, pyöritellä nilkkoja, ranteita ja hartioita. Nostella käsiä ja jalkoja sekä venytellä puutuneita jäseniä. Keho kiittää pienistä verryttelyistä perille päästyä.